Perinteinen marraskuun yhteisnäyttelymme Tiltu Nurmisen ja Veera Ruohomäen kanssa kantaa tänä vuonna nimeä Laajentuvat kehät – kuvataidetta ja runoja. Näyttely on esillä Lemun kirjastossa kirjaston aukioloaikoina 4.–28.11.
Kivet ja jatulintarhat nousivat minulle heti itsestäänselvinä omien näyttelytöitteni pääteemaksi, kun Tiltu ehdotti näyttelyn aiheeksi kotipaikkakuntiemme Nousiaisten, Maskun ja Lemun maisemia, ja niihin liittyviä ajatuksia, tuntoja ja muistoja.
Jatulintarha.
Se sana ihastutti minut ennen kuin edes tiesin, mitä se tarkoittaa.
Ja kun kuulin, että Lemun Helmussaaressa on perimätiedon mukaan ollut jatulintarha! Siitä lähti tapahtumien ketju, jonka huipentumana Turun kulttuuripääkaupunkivuonna 2011 rakennettiin uusia jatulintarhoja niin kivistä, kengistä kuin tulppaaneista Turkuun, Lemuun ja Paimioon.
Jatulintarhat ovat kivistä rakennettuja sisäkkäisten kehien rakennelmia. Turun ja Ahvenanmaan saaristossa jatulintarhoja on satakunta. Suurin osa niistä lienee rakennettu 1500–1800-luvuilla.
Jatulintarhojen mutkittelevat polut johtavat kuvion keskustaan. Kuviot ovat olleet munuaisenmuotoisia, ristikeskustaisia tai joskus myös spiraalinmallisia. Kuvioita löytyy kiveen hakattuna kaikilta mantereilta, mutta kivirakennelmia on löydetty vain Euroopasta.
Kansanperinne on pitänyt jatulintarhoja pohjolan muinaisen jättiläiskansan tekeminä, mutta niiden alkuperäistä merkitystä tai käyttötarkoitusta ei tunneta. Ne ovat voineet liittyä kalastus- tai metsästysriitteihin tai hedelmällisyys- ja kosiomenoihin. Keski-Euroopassa jatulintarhoissa on toisinaan myös ratsastettu hevosilla, ja kirkkojen lattialaatoissa kuvio saattoi merkitä tientynlaista pyhiinvaellusta.
Nämä kiehtovat rakennelmat näkyvät noina vuosina kirjoittamissani runoissa, kuten myös pirunpellot ja -takat.
Kun jatulintarha edusti minulle vapautta, mielikuvitusta, leikkiä ja liikettä, pirunpelto oli kehossa painava taakka, joka ei päästänyt irti. Se jätti nimensä myös neljännen runokokoelmani kanteen.
Mytologiasta löysin myös Kalevanpojat ja -tytöt, jättiläiskansaa hekin. Pojat leikkivät kivisotaa isoilla kivillä – siirtolohkareilla, joita nyt ihailemme pihoillamme näillä mailla – ja tytöt kantoivat helmassaan suuria piruntakkoja. ”Niinhän me yhä”, kirjoitin.
Yksi näyttelyn runoista sijoittuu aikaan, jolloin raivasimme metsäistä tonttiamme talon rakentamista varten. Aina ilmestyi jostain ”mahtava metsän henki”, sammaleen peittämä siirtolohkare, vaikka sitä luuli jo tuntevansa kaikki oman tontin kivet!
Myöhemmin, kun lapset olivat teini-ikäisiä, pehmeän sammaleen ja turvallisen kallion liitto tuntui saavuttamattomalta tavoitteelta. Samalla se lohdutti ajatuksella, että kalliotkin ovat syntyneet paineessa ja kuumuudessa.
Näitä ja muita kivistä ja kalliosta kertovia runoja olet tervetullut katsomaan Tiltun ja Veeran kuvataiteen yhteydessä Lemun kirjastoon, Askaistentie 142, kirjaston aukioloaikoina: ma klo 10–15, ti ja to klo 14–20, pe klo 11–15.
Torstaina 6.11. klo 18.30 näyttelyn taideillassa kuulet tarinoita teosten takana, ja koet ihmeellisiä runo- ja äänimaailmoja kanssamme! Tule sellaisena kuin olet!
P.S. Heti tämän tekstin kirjoittamisen jälkeen kävimme koiran kanssa lenkillä. Palatessamme koira pysähtyi hetkeksi lähelle suurta kiveä, joka tervehtii heti pihallemme tullessa. Mies lausahti: ”Tämä kivi on ollut tässä ennen meitä, ja se tulee olemaan siinä kauan meidän jälkeemme.”
Tietämättä mitään siitä, että olin juuri kirjoittanut näistä kivistä, ja tietämättä edes vuosikymmenten aikana kirjoittamistani näihin kiviin liittyvistä runoista, jotka olin edellisenä päivänä paketoinut näyttelyä varten.
Vasemmalla Veera Ruohomäen näyttelyteos Ilmatar, oikealla Tiltu Nurmisen teoksesta Saman taivaan alla.
Lue lisää näyttelystämme
Ota yhteyttä ja seuraa
Satu Haapala
satu@resonoivaaani.com
p. 040 5381639
Tmi Resonoiva Ääni
Y-tunnus 3293686-6
Verkkokauppa
Resonoiva Ääni somessa:
Tmi Resonoiva Ääni 
Kiva kun luit, kerro kommenttisi tässä!