Saanko ääneni kuuluviin, vai annanko sen haipua ilman voimaa, suljen suuni? Minkälaisia kehon ja mielen tuntemuksia huomaan, kun tunnustelen omaa ääntäni? Tunnistanko ne osaksi minuuttani, avaavatko ne jotain uutta minussa ja minusta?
Tässä vain olen, hiljaa
elämään luottaen,
kuuntelen syvää rauhaa
välissä hengitysten.
Missä minuuden rajat kulkee,
ne laulullani mä teen.
Mitä ihminen sisäänsä sulkee
laulu sen luo uudelleen.
– Satu Haapala, 2022
Psykologiassa identiteetti määritellään ihmisen yksilölliseksi käsitykseksi itsestään; se rakentuu persoonallisista ominaisuuksista ja kehittyy vuorovaikutuksessa muiden kanssa.
Oma ääni on osa identiteettiä, minäkuvaa, joka on piirtynyt elämämme aikana syvälle sisimpäämme. Meillä voidaan ajatella olevan myös ääni-identiteetti: mielikuva ja käsitys siitä, millainen äänemme on.
Ääni on niin keskeinen osa identiteettiä, että jos puhumme normaalista poikkeavalla äänellä tai pidämme muuten erilaista ääntä, saatamme hämmentyä, jopa pelästyä. Lähteekö tuo ääni minusta? Voiko minusta lähteä tuollainen outo ja erilainen ääni? Onko minun sopivaa tehdä näin? Entä jos joku kuulee, mitä se ajattelee minusta?
Jokaisen ääni on outo – ja arvokas
Ihmisen ääni on yhtä yksilöllinen kuin sormenjälki. Kahta samanlaista ei ole. Tavallaan tästä seuraa myös se, että jokaisen ääni on ”outo” siinä mielessä, että se on erilainen kuin kenenkään muun.
Outouden tunnetta lisää usein se, että jos kuulemme oman äänemme tallenteelta, se kuulostaa erilaiselta kuin miltä se muuten omasta mielestämme kuulostaa. Kyllä, se on erilainen, koska tallenteelta kuulemme äänemme ”ulkoapäin”; ääntä käyttäessämme kuulemme myös sen, miten ääni resonoi kehossamme, eli kuulemme – ja tunnemme – äänen ”sisältäpäin”.
Korostan aina äänityöskentelyn yhteydessä, että jokaisen ääni on ainutlaatuinen ja arvokas. Eräässä työpajassa sain palautelomakkeella kysymyksen: ”Tarkoittaako ainutlaatuisuus automaattisesti arvokasta?” Tämä oli minulle pysäyttävä kysymys – kuten aina sellaiset palautteet, jotka ravistelevat omia ajatusmalleja.
Ehkä kysyjän tarkoituksena ei ollut kuitenkaan kyseenalaistaa jokaisen äänen arvoa, vaan osoittaa aukko sanojeni logiikassa: jokaisen äänen arvo ei välttämättä synnykään sen ainutlaatuisuudesta, vaan on lähtökohtaisesti arvokas, itseisarvoinen ilman lisävaatimuksia.
Aivan kuten jokaisella ihmisellä on oikeus olla olemassa, ihmisarvo, on myös jokaisella äänellä oikeus kuulua juuri sellaisena kuin se on. Ja samoin kuin vaikkapa muistia, lihasvoimaa tai nivelten liikkuvuutta, ääntä ja sen käyttöä on mahdollista kehittää, jos kokee siihen tarvetta ja kiinnostusta. Omaa ainutlaatuista ääntään kunnioittaen.
Äänen kehollisuus koskettaa syvälle
Suhteemme omaan ääneemme heijastaa yleensä suhdetta itseemme. Hyväksynkö itseni juuri tällaisena? Kasvot voi meikata, kehoa ja olemusta tuunata pukeutumisella, mutta jos ääntä yrittää ikään kuin peitellen tai häpeillen muuttaa joksikin muuksi, se paljastuu heti.
Ääni voi herättää häpeän tunteita, erityisesti kun siihen kiinnittää huomiota vaikkapa ääniharjoituksia tehdessä. Omasta äänestä koettu häpeä voi nostaa esiin myös muuta häpeää ja kipeitä muistoja: huonommuuden, kelpaamattomuuden, osaamattomuuden tunteita.
Yhtä lailla ääniharjoituksessa koettu onnistumisen, osaamisen ja voimaantumisen tunne voi yltää laajalle minuuteen. Äänen kautta koettu kehollisuus tekee tunteen hyvin todelliseksi. ”Minun ääneni saa kuulua!” ”Minulla on oikeus omaan ääneeni!”
Missä kulkevat rajani, mikä on minun tilani?
Ääniharjoitusten tekeminen sinällään tuo konkreettisesti esiin oman äänenkäytön oikeutuksen ja siihen liittyvät ajatusmallit ja tunnekuormat. Mitä läheiset tai naapurit ajattelevat, kun kuulevat tällaisia ääniä?
Myönnän, että itsellänikin oli aluksi kynnys tehdä harjoituksia kotona muulloin kuin yksin ollessani – vaikka kyseessä oli vain erilaisten tavujen ja äänteiden tekeminen tavallisen vuorovaikutuksen voimakkuuksilla.
”Ota tavoitteeksesi uskallus ottaa itsellesi se tila, jonka tarvitset.”
Tämän kirjoitin kurssilaisilleni tavoitteeksi. Tilan ja ajan löytäminen harjoituksille on osa oman tilan ja omien rajojen vahvistamista. Emme tietenkään halua tahallisesti häiritä läheisiämme, mutta yhdessä sopien oikeat keinot löytyvät varmasti. Ja onneksi meillä on usein lähistöllä luontoa, jonne voi hakeutua turvalliseen vuorovaikutukseen metsän kanssa.
Äänen kanssa työskennellessä voi hyvin tutkailla ja arvioida omaa minäkuvaansa, omia rajojaan, mahdollisia mielen rajoitteita ja suhdetta omaan ääneen.
- Voinko laajentaa omaa tilaani tai minäkuvaani?
- Onko minun tarvetta vahvistaa omia rajojani, jotta tunnistan paremmin, missä minä alan ja toinen päättyy?
Muun muassa tällaisia teemoja olemme käsitelleet verkkokurssilla ”Hyvinvointia omasta äänestä”. Sekä kurssilaiset että minä olemme olleet yllättyneitä siitä, miten syvälle itseen yksinkertaiset hengitystä, ääntä ja liikettä yhdistävät harjoitukset voivat viedä.
Kun opit kuuntelemaan ääntäsi, opit kuuntelemaan itseäsi.
Pohdin tässä blogitekstisarjassa, miten omaa ääntä voi käyttää itsetuntemuksen lisääjänä. Ensimmäisessä osassa tein pienen yleiskatsauksen aiheeseen ja sen eri näkökulmiin. Tässä osassa käsittelin äänen ja itsetuntemuksen yhteyttä identiteetin näkökulmasta.
Seuraavaksi palaan tarkemmin äänen kehollisuuteen ja äänen kautta syntyvään kehoyhteyteen.
Heräsikö näistä pohdinnoista sinulle jotain ajatuksia? Kuulen mielelläni! Löydät kommenttikentän sivun alaosasta.
Tekstisarja jatkuu täällä Resonoivan Äänen sivuilla, SATUnnaista-blogissa ja LinkedInissä yrittäjäprofiilillani. Jos haluat seurata sarjaa tällä sivustolla, tilaa sivuston kaikki postaukset tästä:
Sisällöt löytyvät tiivistettynä myös Resonoivan Äänen Instagram– ja Facebook-tileiltä. Myös 1-2 kertaa kuukaudessa ilmestyvässä uutiskirjeessäni saat linkit viimeisimpiin postauksiin.
Ota yhteyttä ja seuraa
Satu Haapala
satu@resonoivaaani.com
p. 040 5381639
Tmi Resonoiva Ääni
Y-tunnus 3293686-6
Verkkokauppa
Resonoiva Ääni somessa:
Tmi Resonoiva Ääni 
Kiva kun luit, kerro kommenttisi tässä!