Ääni ja itsetuntemus, osa 3: Yhteys omaan kehoon

Oletko kokenut joskus niin suurta surua, tuskaa tai ahdistusta, ettet pysty puhumaan? Että jos avaisit suusi, tunne saisi vallan, alkaisit itkeä tai huutaa?

Tai ehkä oletkin avannut suusi, ja sieltä on tullut niin voimakas ääni ja tunne, että ajattelet sisuskalujesi kääntyvän ylösalaisin.

Ihminen on kokonaisuus, joka heijastuu ääneen.

Näin kuvasi eräs verkkokurssilaiseni äänen ja kehon yhteyttä. Ääni paljastaa sen, mitä keho ja mieli kätkevät.

Viha perkele,
pukeudut musiikiksi
etkä tule ulos
kuin laulamalla!

– Satu Haapala, 2008

Omaa ääntä voi käyttää tietoisesti kehoyhteyden syventämiseen. Minkälaisia kehon tuntemuksia huomaan, kun tunnustelen ja kuuntelen ääntäni erilaisissa ääniharjoituksissa? Äänen synnyttämien kehotuntemusten huomioiminen tutustuttaa oman kehon reaktioihin ja ajatusmalleihin reaktioiden takana.

Voin havainnoida, miten kehoni reagoi erilaisiin tunteisiin, missä kehon osissa tuntuu vaikkapa jännitystä, kireyttä tai jopa kipua. Voin huomioida nämä tuntemukset hyväksyvästi, ilman arvottamista. 

Jokin kohta taas voi tuntua erityisen lämpimältä ja pehmeältä, kun ääniharjoitus saa aikaan hyvän olon tunteen.

Kun tiedostan kehoni tuntemuksia, ja mitä kehossani tapahtuu, pystyn huomaamaan ajoissa mahdolliset hälytysmerkit, kuten ylikierroksista johtuvan pinnallisen hengityksen. Tiedostamisen kautta on mahdollista oppia tunnistamaan jaksamisen rajat, ja säätelemään hermoston, kehon ja mielen reaktioita.

Yhteys omaan kehoon on siis äärimmäisen tärkeää koko ihmisen terveyden ja hyvinvoinnin kannalta.

***

Ollessani vajaa parikymppinen eräs läheinen ihminen kuoli. Sanoin itselleni, että minun on oltava vahva, oltava toisten tukena; en antanut itselleni lupaa surra tai olla heikko. Myöhemmin kehoni alkoi reagoida pahaan oloon monin eri tavoin. Lopulta oltiin siinä pisteessä, että sydän tykytti kaulassa ympäri vuorokauden, haukoin henkeä puhuessani, rinnassa tuntui pistävä kipu ja pää särki jatkuvasti. Minulla oli tunne, että kehoni oli jonkinlaisessa myrkytystilassa.

Ja niinhän se olikin. Kroonisen hyperventilaation eli liikahengittämisen diagnoosin saaminen kesti puoli vuotta.

Laulaminen oli vaikeaa, kun ilmaa riitti vain lyhyeksi aikaa kerrallaan. Tunsin menettäneeni musiikin. Sain käsiini Liisa-Maria Lilja-Viherlammen väitöskirjan ”Minunkin sisällä soi!” – musiikin ja sen parissa toimimisen terapeuttisia merkityksiä ja mahdollisuuksia musiikkikasvatuksessa. Tunsin, että tämä olisi juuri minua varten. Onnekseni Liisa-Marialla oli tuolloin mahdollisuus pitää opetustyön ohessa vastaanottoa, ja pääsin aloittamaan musiikkiterapian.

Olin joitakin vuosia aiemmin kerran autolla ajaessani kuullut autoradiosta erään Georges Bizet’n ooppera-aarian instrumentaaliversiona. Puhkesin yhtäkkiä itkemään vuolaasti, enkä yhtään tiennyt, mitä itkin. En tuntenut tuota sävelmää ennestään.

Etsin käsiini kappaleen nuotit, ja aloin harjoitella aariaa. Ei juuri minkäänlaista tunnevaikutusta laulaessani. Sitten kadotin nuotit johonkin kaappien syövereihin.

Musiikkiterapian aikaan ajattelin, että voisin pitkästä aikaa laulaa aariaa, ja katsoa, miten se vaikuttaa. Aloin laulaa säveltä pelkällä a-vokaalilla. Hetken laulettuani tunsin voimakkaasti, että olin laulamassa kaksikymmentä vuotta aiemmin kuolleen läheisen hautajaisissa (kyseistä aariaa ei ollut esitetty hautajaisissa, vaikkakin se on sävelletty kuolleen muistolle). Sitten hanat aukesivat – tunsin kaiken sen surun, jonka olin kätkenyt vuosikymmenet.

Työstimme Liisa-Marian kanssa surua ja sen takaa löytynyttä vihaa ja kiukkua yhdessä erilaisin harjoituksin useamman kuukauden ajan. Lopulta improvisaatioihin alkoi tulla mukaan iloisia sävyjä.

Kun vuoden kestänyt terapia päättyi, olin löytänyt musiikin ja laulamisen ilon takaisin elämääni – ja ylipäätään ilon, koska olin pystynyt kohtaamaan surun ja kiukun. Olin myös oppinut lohduttamaan ja rauhoittamaan itseäni oman ääneni avulla, tuntemaan omia rajojani ja tunnistamaan ja sanoittamaan tunteitani.

Tuosta terapiavuodesta alkoi matkani kohti kehoyhteyttä äänen avulla.

***

Kysyin Muutos tapahtuu äänesi avulla -verkkokurssilaisiltani heidän ajatuksiaan äänen ja kehon yhteydestä. Sain upeita vastauksia.

”Koko keho on soitin, soittaja ja ääni. Se on kokonaisvaltainen harmonia, jossa kaikki on yhteydessä toisiinsa.”

”Kun löydän rohkeuden käyttää omaa ääntä – kun käytän kehoa tuottaakseni vahvaa ääntä, sen vaikutus näkyy monella muulla elämän alueella: miten kävelen, miten sanon rohkeasti mielipiteeni, miten osaan kantaa itseni arvokkaasti elämässä, miten otan oman tilani ilman häpeää.”

Mikä voimaantuminen!

Ei laulajaa kukaan muu
voi musertaa.
Suu auki haavoittuu
vain omasta tuskastaan,
unohtuneesta
syvältä nousevan äänen herättämästä –
ja elää
vahvempana kuin koskaan!

– Satu Haapala, 2008

Pohdin tässä blogitekstisarjassa, miten omaa ääntä voi käyttää itsetuntemuksen lisääjänä. Ensimmäisessä osassa tein pienen yleiskatsauksen aiheeseen ja sen eri näkökulmiin. Toisessa osassa käsittelin äänen ja itsetuntemuksen yhteyttä identiteetin näkökulmasta.

Heräsikö näistä pohdinnoista sinulle jotain ajatuksia? Kuulen mielelläni! Löydät kommenttikentän sivun alaosasta.

Tekstisarja jatkuu täällä Resonoivan Äänen sivuilla ja LinkedInissä yrittäjäprofiilillani.