
Voimaannuttava ja viihdyttävä aikamatka
Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulu on voimaannuttava ja eheyttävä, intensiivinen ja tiivistunnelmainen kokemus. Shamaaninaisen voima on samalla herkkyyttä, eikä sitä tarvitse pelätä. Esitykset Turussa ja Turun lähikunnissa joko ulko- tai sisätiloissa.
Mitä Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulu sisältää?
- Sovittuun teemaan sopivia sekä sanallisia että ilman sanoja laulettuja shamaani- ja loitsulauluja lapinrummun ja muiden shamaanisoittimien säestyksellä.
- Intuitiivisen shamaani- tai loitsulaulun yleisön toivomasta aiheesta.
- Yleisön on mahdollista osallistua loitsuihin tai vain seurata esitystä.
- Esityksen kesto on 30 tai 60 minuuttia.
Intuitiivinen matka tähän hetkeen
Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulu ei ole minkään tietyn kulttuurin mukaista. Olen ottanut vaikutteita sekä Suomesta että muualta maailmasta. Matkan aikana myös yleisö voi antaa aiheen loitsuun tai shamaanilauluun.
Kenelle Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulu soveltuu?
Kulttuurin suurkuluttajille, historian ja henkisten asioiden ystäville. Rohkelikoille, jotka vierastavat kulttuuria, historiaa ja henkisiä asioita, mutta pitävät uusista elämyksistä. Naisille, miehille, muunsukupuolisille. Nuorille ja vanhoille.
Alle alakouluikäisille vain vanhemman seurassa.
Osaan huomioida kuulijoiden mahdollisen aistiherkkyyden, jos se on tiedossa.
Voimanaisen shamaani- ja loitsulauluun ei liity minkäänlaista transsitilaan tai muuntuneeseen tietoisuuden tilaan siirtymistä, eikä yhteyksiä tuonpuoleiseen maailmaan.
Hinta
180,- / 30 min (+ alv 10 % ja matkakulut)
250,- / 60 min (+ alv 10 % ja matkakulut)
- Kansainvälisille vieraille
- Lahjaksi hänelle, jolla on jo kaikkea
- Häihin ja hautajaisiin
- Pikkujouluihin
- Kesäjuhliin
- Illanviettoihin
- Halloween-juhliin
- Kylätapahtumiin
- Retriittipäiviin
- Museoiden tapahtumiin
Missä sinä haluaisit astua johonkin toiseen maailmaan ja kuulla shamaani- ja loitsulaulua?
Tule tänne ukonilma,
säkenöi sadat salamat,
lähetä äkäiset äijät,
itketä ikuiset ikeet,
itkuvirret vuolaat valu
meiän maille ja mannuille,
makoisille marjamaille!
Lähe sitte lyötyäsi
sadat sähäkät salamat,
loittone jo loitommaksi,
kaiu kumu kauemmaksi
jalkoja jomottamasta,
sää sivuja särkemästä!
– Satu Haapala, Savu kulkee polkua pitkin, 2012

Voimanaisen
seitsemän chakran loitsut
Yhteinen nuotiopiiri, jossa kaikki halukkaat saavat osallistua omalla tavallaan laulamalla ja tanssimalla. Kehon seitsemän energiakeskusta eli chakraa käydään läpi loitsulaulujen kautta.

Minulle shamaanilaulu on keino jakaa yleisön kanssa eheyttävä, parantava ja voimaanuttava elämys.
Ota yhteyttä:
satu@resonoivaaani.com
p. 040 5381639
Jos haluat lukea lisää ajatuksiani shamaani- ja loitsulaulusta, tässä muutamia blogipostauksiani SATUnnaista-blogissa: