Kategoria: Ajankohtaista
-
Tervetuloa puhumaan perhosta!

Nousiaisten kirjaston galleriassa on 19.8. lähtien syyskuun loppuun asti esillä perhosaiheisia akvarelli- ja akryylimaalauksia sekä runoja. Olemme koonneet Tiltu Nurmisen ja Kirsti Virkin kanssa näyttelyyn omia näkemyksiämme perhosista ja niiden herättämistä ajatuksista. Perhosten allegoria taidehistoriassa on elämän ohimenevyys. Ne muistuttavat meitä siitä, kuinka tärkeää on nauttia tästä hetkestä, juuri nyt. Perhonen on myös kehityksen symboli,…
-
Taideillassa elämänpuun mytologiaa, juurevaa laulua sekä runomeditaatio

Maskun pääkirjasto avataan remontin jälkeen käyttöön tiistaina 15. elokuuta, jolloin kirjastossa on avoimien ovien päivän ohjelmaa klo 12–19. Osana avajaispäivää järjestetään kirjastosta löytyvän ”Elämänpuu – kasvun siemeniä” -näyttelyn taideilta klo 18. Yhteisnäyttelymme on kiertänyt aiemmin Vehmaan ja Lemun kirjastoissa. Näyttelyn herättämät keskustelut ovat olleet niin antoisia, että halusimme tuoda näyttelyn myös Maskun pääkirjaston uusittuihin tiloihin.…
-
Intuitiotyöpaja ja äänimeditaatio Koroisilla 11.10.23

Olenko menossa elämässäni oikeaan suuntaan? Minkälaisia valintoja minun olisi hyvä elämässäni tehdä? Miten ratkaisen edessäni olevan ongelmatilanteen? Intuitio voi antaa vastauksia muun muassa tällaisiin asioihin. Intuitio voi viestiä meille monella tavalla, jos osaamme kuunnella sen viestejä. Tässä työpajassa opit: Teemme erilaisia harjoituksia kirjoittamalla ja piirtämällä sekä äänimeditaatiota ja kehon tietoa kuuntelemalla. HUOM: Sinun ei tarvitse…
-
Resonoivan Äänen yrittäjätarina

Liityin Turun ja Suomen Yrittäjänaisten jäseneksi jokin aika sitten. Toiminimeni on nyt vuoden ikäinen, joten yrittäjätarinani on varsin nuori. Sain kuitenkin kertoa tarinani Yrittäjänaisten blogissa. Kirjoitin blogitekstiin muun muassa näin:”Olen Turun Yrittäjänaisten jäsen, sillä verkostoitumisesta saa voimaa ja uusia kontakteja sekä ideoita omaan yritystoimintaan. Uskon myös, että naisyrittäjät kannustavat toisiaan, ja kannustamisen ilmapiiri kannattelee meitä…
-
Meditatiivinen liike ja äänirentoutus Raisio-opistossa syyskuussa 2023

Uusi kurssi Meditatiivinen liike ja äänirentoutus alkaa Raisio-opiston ohjelmassa syyskuun ensimmäisenä torstaina 7.9. klo 17.15–18.15. Teemme aluksi taiji-tyyppisiä liikesarjoja, jotka parantavat liikkuvuutta, keskittymiskykyä, tasapainoa ja kehonhallintaa. Liikkeet ovat helppoja ja ne tehdään hitaasti. Voit myös tehdä liikkeet omalla tavallasi, juuri sinun kehollesi ja mielellesi sopivalla tavalla. Jatkamme lattialla venytellen ja rentoutuen. Äänirentoutuksessa ohjaajan ääni sekä…
-
Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulut Turun Taiteiden yössä 17.8. 23

Pääset kuulemaan Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulua Turun Taiteiden yössä Vähätorilla Linnankadun alkupäässä kello 17-18. Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulu on voimaannuttava ja eheyttävä, intensiivinen ja tiivistunnelmainen kokemus. Shamaaninaisen voima on samalla herkkyyttä, eikä sitä tarvitse pelätä. Voimanaisen shamaani- ja loitsulaulu ei ole minkään tietyn kulttuurin mukaista. Olen ottanut vaikutteita sekä Suomesta että muualta maailmasta. Voimanaisen shamaani-…
-
Himmaan Joogalauantaissa liike-runo-äänimeditaatio 27.5.2023

Palautumisstudio Himmaan Joogalauantai on 120 minuutin erikoispitkä harjoitus vaihtuvin teemoin. Lauantaina 27.5.23 pääset meditatiivisen liikkeen, runojen mielikuvien ja erilaisten äänimaailmojen matkaan. Teemme aluksi taiji- ja flow jooga -tyyppisiä lempeitä liikesarjoja, jotka parantavat keskittymiskykyä, tasapainoa ja kehonhallintaa. Liikkeet ovat pääosin helppoja ja sopivat kaikille. Hitaasti ja virtaavasti tehtynä ne ehtivät vaikuttaa syviin lihaksiin, ja ovat samalla…
-
Hyvän Olon Päivä -messut Raisiossa 12.3.23

Arvontoja, tarjouksia, uutuuksia – tule maksuttomaan tapahtumaan! Löydät Resonoivan Äänen flyygelin ja kuuluttajan läheisyydestä.
-
Intuitio arjessa ja luovassa työssä -työpaja

Kiinnostaako sinua intuitio ja intuitiivisen tiedon kuuntelemisen harjoitukset?
-
Maaliskuussa runo- ja äänimeditaatiot Raisiossa

Syvät hengitykset, mindfulness-harjoitteet, musiikki ja runojen mielikuvat aktivoivat vagushermon, joka rauhoittaa koko elimistön.